WARSAW (8.-12.2.17)

Osaan näemmä aika lahjakkaasti keksiä "tekemistä" niin, että teen tämän postauksen melkein kaksi kuukautta myöhässä. Pahoittelut siis siitä.

Olin siis 8.-12.2 Puolassa, Varsovassa. Mun lento lähti keskiviikkona kello 17.20 ja se oli eka kerta, kun lensin yksin. Mua siis jännitti kauheesti ja kaikki yritti rauhotella mua ja sanoa että ihan hyvin se menee, mutta eipä mennyt.

Mä siis hukkasin mun passin turvatarkastuksessa, juuri kun olin sanonut iskälle heipat ja ollut ensimmäiset minuutit yksin ja ilman apua. Olin siis laittanut sen kädet täristen niihin laatikoihin päällimmäiseksi ja se sitten oli siinä jossain matkan varrella pudonnut pois siitä. Multa otettiin jotkut testit sormista ja sen jälkeen käydessäni tavaroita läpi huomasin, että mun passi puuttui. Etsin sitä ihan hädissäni ja tarkistin laukun varmaan sata kertaa, mutta se ei ollut siellä, joten jouduin kysymään apua siltä naiselta, joka oli ottanut multa ne näytteet. Siinä mä sitten itku kurkussa selitin miten mun passi on hukassa ja mielessäni manasin sitä että miten mä oikeasti heti ensi metreillä mokasin kaiken ja että kohta pitää soittaa äitille Puolaan etten pääsekään kun hukkasin passin. No siinä ne sitten jonkin aikaa etsi sitä, mutta tuloksetta ja mä mietin kaikkein pahimpia skenaarioita mun päässä ja sitten yksi mies tuli neuvomaan mulle tietä jonkun poliisin luo ja multa meni siitä ohjeistuksesta puolet ohi. Sitten joku - luojan kiitos - kuitenkin löysi sen mun passin ennen kun lähdin harhailemaan minnekkään ja kaikki kääntyi parhain päin.

Juttelin siellä kentällä Jutan ja Matiaksen kanssa skypessä ja yritin etsiä vessaa tuloksetta. Menin siis vaan koneeseen ja siellä mun vieressä istui joku mies, jonka kanssa en tosin vaihtanut sanaakaan. En uskaltanut ottaa kamalasti kuvia koneen ikkunasta, sillä pelkäsin, ettei tämä mies nää siitä ulos (olin siis ikkunapaikalla) ja ärsyyntyy. Se kuitenkin taisi nukkua jo matkan ensimetreiltä saakka.

Varsova oli mielestäni todella viihtyisä paikka lukuunottamatta sitä, että se oli esimerkiksi Helsinkiin verrattuna todella saastunut. Kun saavuin sinne keskiviikkona, käytiin äidin kanssa syömässä KFC ja sitten mentiin käymään kaupassa. Sen jälkeen ei oikein tehty mitään, lähinnä katsottiin televisiota ja syötiin.

Muistan että mun ensivaikutelma Varsovasta oli tosi positiivinen yllätys. Olin ehkä ajatellut sen vähän samanlaiseksi kuin Helsingin, eli en kovin ihmeelliseksi, en miksikään suurkaupungiksi. Olin kuitenkin todella väärässä. Kaupunki oli todella iso, siellä oli paljon ihmisiä ja isoja rakennuksia. Meidän hotellin vieressä oli iso kauppakeskus, jossa vietinkin suurimman osan ajastani silloin, kun äiti oli töissä.

Torstaina me käytiin eläintarhassa. Se oli ensinäkin tosi halpa, mutten oikein tykännyt olla siellä, koska ne eläimet näytti olevan niin huonoissa oloissa. Kaikki apinat vaan istui siellä niiden ahtaissa häkeissä ja tuijotti ulos liikahtamatta, varmaan lähemmäs kaksikymmentä flamingoa oli ahdettu pieneen mökkiin ja jostain Etelä-Amerikasta tuotuja lintuja pidettiin ulkona pakkasessa. Ne oli ihan kiinni toisissaan ja höyhenet pörhistettyinä eivätkä edes laulaneet. Ja kaikkialla paitsi ulkona haisi ihan kamalalle, en tosin tiedä onko sellainen tosi vahva haju kaikille eläintarhoille tavallista.

Käytiin eläintarhakäynnin jälkeen toisessa kauppakeskuksessa syömässä ja pyörähdettiin muutamassa kaupassa. Kulutin ihan liikaa rahaa, mutta tosi moni asia (varsinkin ruoka!!) oli niin paljon halvempaa kuin Suomessa.

Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina me kierreltiin vaan kauppakeskuksia. Syötiin eri paikoissa, kierrettiin eri kauppoja ja käytettiin ihan liikaa rahaa. Muuten kiertely oli tosi mukavaa, jos siis ei lasketa mukaan sitä, kuinka siellä ihmiset eivät ilmeisesti osanneet ilmeisesti kävellä tiettyyn suuntaan mennessä tietyllä puolella käytävää, vaan kaikki kävelivät sikin sokin. Osa saattoi yhtäkkiä pysähtyä ja toiset poukkoilivat ja mutkittelivat miten sattuu. Kukaan ei väistänyt oma-aloitteisesti, vaan joko käveli päin tai piti itse hypätä alta pois.

Ihmiset myös automaattisesti olettivat, että osataan puolaa. Ymmärrän tämän, mutta se oli vähän outoa silloin, kun aloitin itse keskustelun englanniksi ja toinen silti jatkaa sitä puolaksi ja vaikuttaa vielä loukkaantuneelta, kun sanon, etten osaa puolaa. Tietenkin osa asiakaspalvelijoista olivat todella mukavia, eikä harmittanut yhtään asioida heidän kanssaan. Kaikin puolin oli kyllä tosi mukava matka, ja haluaisin kyllä käydä Puolassa uusiksi.

Tähän loppuun haluan vielä sanoa, että ajattelin tässä lähipäivinä (ehkä ensi viikolla? En uskalla luvata mitään) tehdä postauksen, joka käsittelee mun tulevaa vaihtovuotta. Kävin viime torstaina orientaatiotilaisuudessa, joten voisin kertoa siitäkin samalla. Sain siellä muuten tietää, että mun lisäksi Irlantiin on vissiin lähdössä kaksi muuta. On jotenkin helpottunut olo, kun tietää ettei välttämättä tarvitse matkustaa ihan yksin.

Nyt menen kuitenkin nukkumaan, toivottavasti tykkäsitte tämänkertaisesta postauksesta!